keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Vuoden 2015 tavoitteiden pohdintaa

Tässä tekstissä käyn läpi ajatuksiani ensi vuoden tavoitteista. Jos aikoo asettaa realistisia ja itseään motivoivia tavoitteita, niin niitä on syytä hetken verran sulatella. Lopputulos on varmasti parempi, kuin nopeasti uuden vuoden päivänä tehdyt tavoitteet. Tässä ensimmäiset ajatukseni ensi vuodesta.

Budjetti tavoitteet:
Säännöllisen osakesäästämisen aloittaminen 750 €/kk.
Opintolainan takaisinmaksun jatkaminen 400 €/kk.
Kulujen pitäminen kurissa keskimäärin alle 750€/kk.
Tällöin jää pelivaraa keskimäärin 355€/kk.

Muut taloudelliset tavoitteet:
Asuntokauppojen teko ja korkojen maksun aloittaminen (n. 140€/kk).
Muuttoon valmistautuminen
   - ylimääräisten tavaroiden myyminen (n. 200€).
   - rahan säästäminen uuden kämpän sisustamiseen (n. 3000€).
Osinkoja ja osuusmaksun korkoja yhteensä yli 800 euroa, sijoitetaan takaisin.

Muut tavoitteet:
Polkupyörän keulan huolto (jäi tekemättä vuonna 2014).
Talviloman säästäminen pidempään lomaan vuonna 2016.
Elopaino alle 80 kg:n.
Seikkailu-urheilutapahtumaan tai vaellukselle osallistuminen.
Yritysidean kehittelyn jatkaminen.
Omien uramahdollisuuksien parantaminen.

Tässä on ehkä syytä avata muutamaa kohtaa hieman enemmän tai osa tavoitteista voi näyttää oudolta. Budjettitavoitteista sen verran, että olen halunnut jättää pelivaraa muissa taloudellisissa tavoitteissa esiin tuleviin asuntolainan korkojen maksuun ja uuden kämpän sisustamiseen.

Jos aikataulut pitävät paikkansa, niin tällä hetkellä varaamani asunto valmistuu ensi vuoden loppuun mennessä. Joudun nostamaan asuntolainaa kuitenkin ennen talon valmistumista ja samalla maksamaan nykyisen asuntoni vuokraa. Tästä syystä olen sopinut, että maksan vain korkoja uuteen asuntoon muuttoon asti. Tämän hetken laskemieni mukaan joudun nostamaan asuntolainaa noin 127000 euroa. Tarkoituksenani on ottaa ASP:n sallima maksimilaina-aika 25 vuotta ja tasalyhennys lainan takaisinmaksulle. Niin kauan kuin korot ovat matalalla ja osakkeista löytyy vielä kohtuu hintaista ostettavaa pyrin pitämään lainan lyhennyksen mahdollisimman pienenä.

Asunnon ostoon liittyy olennaisena osana asunnon sisustaminen. Ei se betonikuutio kotia tee. Tällä kertaa aion tehdä sen täysin asunnon ehdoilla ja olen suunnitellut tilan säästämiseksi mm. seinälle taittuvan sängyn tilaamista. En ole tarkalleen selvittänyt hintoja, mutta käsitykseni mukaan hinnat ovat 1500 eurosta ylöspäin. Lisäksi ajatuksena oli hankkia seinälle kiinnitettävä TV ja sohva (heh heh, ei seinälle kiinnitettävä sohva). Tällä hetkellä käytän kämppäkavereideni TV:tä ja minulla on rahillinen sohva lainassa/säilytyksessä kaverilta. Muutenkin tällä hetkellä omistamani huonekalut tai elektroniikka on peräisin yli 10 vuoden takaata tai jostain matkan varrelta saatu tai opiskelijabudjetilla hankittu. Tietenkään kaikkea ei ole syytä hankkia heti, mutta esim. sängyn hankinta tulee ajankohtaisesti sisäänmuuttohetkellä tai jopa ennen sitä, sillä mittatilaus on syytä tehdä ajoissa. Tästä syystä 3000 euron säästötavoite on hieman alimitoitettu kaiken tarpeellisen hankintaan, mutta riittää ainakin alkuun.

Tarkoituksena olisi jatkaa tavaroiden myyntiä ja jäljelle jäävästä "romusta" saa joitain satasia. Tähän kuuluu mm. subwooferi, kaiuttimet, integroitu vahvistin jne. Viime aikoina olen myynyt kaiken näköistä ja se on uskomatonta mitä kaikkea menee kaupaksi ja mihin hintaan. Myin mm. kannettavan kirjoituskoneen jostain 70-luvulta. Tästä syystä uskon, että saan melko helposti kaiken tavarani kaupaksi, kunhan asetan hinnan oikein.

Katsotaan mihin suuntaan nämä kehittyy tässä loppu vuoden aikana. Eniten taloudellisiin tavoitteisiin vaikuttanee asunnon hankinta projektin eteneminen. Jos rakennushanke esim. kaatuu kokonaan, niin tällöin suunnitelmat menee aikalailla uusiksi. Myös yllättävät työmahdollisuudet voivat viedä minut vaikka ulkomaille. Ja miksei ihan mitä vaan voisi tapahtua ja aionkin ensi vuonna olla korvat höröllä, valppaana ja valmiina kaikkeen uuteen, mukaansa tempaavaan ja mielenkiintoiseen.

5 kommenttia:

  1. Terve, käsittääkseni tuota asp- lainaa ei voi saada tasalyhennyksenä, mutta en ole täysin varma. Kannattanee varmistaa.

    VastaaPoista
  2. Olin väärässä, onneksi on valveentuneempia ihmisiä��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo minulla on lainalaskelma tai "lupaus" jo asiasta ja tähän perustin väitteeni. Tasalyhennys on kuluiltaan edullisin, joten valinta on tietenkin selvä. Täältä voi vielä kerrata eri lainalyhennysmuotoihin liittyviä termejä: http://www.lainafakta.fi/lainasanastoa/lainan-lyhennysmuodot/

      Poista
  3. Moi. Sulla on ilmeisesti ensiasunnon osto edessä ja korkojen maksun aloittaminen 2015. Oletko huomioinut että osinkotulot ulkomailta "syö verovähennyksen". Aiotko silti pitää jenkkiosakkeet salkussa?

    T.Muffe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämä on kyllä tiedossa, mutta en aio välittää asiasta kahdesta syystä. Ensinnäkin muut verotuksen muutokset aiheuttavat suuremmat vaikutukset vähennyksiin (osuus mitä koroista saa vähentää pienenee jatkuvasti) ja toiseksi Helsingin pörssistä en saa millään riittävää hajautusta riittävän laadukkaista yrityksistä.

      Pyrin vaikuttamaan asiaan mielummin niin, että omistamillani yrityksillä on suuri omien osakkeiden takaisinosto suunnitelma suhteessa maksettuihin osinkoihin. Tällöin osingot pysyvät suhteessa pienempänä kokonaistuottoon.

      Poista