tiistai 14. lokakuuta 2014

Osto-ohjelma jatkuu: Outotec

Hankkiessani ensimmäistä kertaa Outoteciä tämän vuoden helmikuussa olin jo suunnitellut osto-ohjelman valmiiksi. Ostin ensimmäisen erän hintaan 7 euroa. Tällöin voimassa oli Nordnetin kaupankäyntikampanja, jossa kaikkien Helsinkiin listattujen osakkeiden välityspalkkiot olivat yhden euron. Ostin osakkeita hyvin pienen vain 30 kappaleen erän. Ensimmäisestä erästä irtosi 0,2 euron osinko huhtikuussa.

Seuraavat stepit osto-ohjelmassani olivat ostot tasoilla 5,8 euroa ja 4,8 euroa siten että keskihinnakseni muodostuu alle 6 euroa. Ostin Outoteciä lisää 150 kappaletta kurssin laskiessa 5,8 euron tasolle lokakuun 1. päivänä. Kurssi on edelleen laskenut viimeiseltä ostotasoltani ja tämän päivän päätöskurssi oli 5,36 euroa.

Jos kurssi laskee tasolle 4,8 euroa tulen luultavasti ostamaan 220 kappaletta Outotecin osakkeita, jonka jälkeen salkussani on 400 kappaletta Outotecin osakkeita keskihintaan 5,39 euroa hankintakulut huomioiden. Jos salkussani ei tapahtuisi muita muutoksia, niin osto-ohjelman päätyttyä Outotec edustaisi noin 9 prosenttia salkustani. Tällä hetkellä Outotecin paino on 4,8 % ja keskihinta on 6,06 euroa.

Ostin viimeisen eräni hyödyntäen salkkuni lainoitusominaisuutta. Lainaa salkussani on tällä hetkellä noin 3500 euroa eli noin 17,5 % salkkuni arvosta. Olen strategiassani asettanut rajan velkavivulle siten, että lainaa saa korkeintaan olla 25 % salkkuni arvosta normaali tilanteessa. Tämä mahdollistaa viimeisenkin erän (220*4,8+9=1065) oston velalla, jos kurssi niiaa ennen uuden pääoman lisäämistä salkkuuni.

Hieman aiheen sivusta: Lisäksi olen valmistautunut lisäämään Nokian Renkaita 50 kappaletta hintaan 21,29 myös hyödyntäen velkavipua. Jos näin käy, niin joudun lisäämään hieman pääomaa salkkuuni, jotta strategiani mukainen 25 % raja ei ylity. Loppu vuoden aikana kaikki säästöön jäävä käteinen menee ensisijaisesti ASP-tilille, jotta vältän asunnon oston yhteydessä useamman lainan ottamisen.

Entä osingot? Viime vuodelta Outotec maksoi osinkoa 0,2 euroa per osake. Tänä vuonna on mahdollista, että heikentyneen näkymän ja kassan turvaamiseksi Outotec joutuu leikkaamaan osinkoaan. Pitkällä aikavälillä osinko on ollut kuitenkin trendinomaisesti kasvava ja viimeisen 8 vuoden ajalta on maksettu keskimäärin 0,2075 euron osakekohtaista osinkoa. Tämä tarkoittaa nykyiselle keskihinnalleni noin 3,42 % osinkotuottoa ja osto-ohjelman loppuun saattamisen jälkeen saavuttamalleni keskihinnalle noin 3,85 % osinkotuottoa.

Outotec on salkkuuni hyvin sopiva pitkän aikavälin sijoitus raaka-aine (basic materials) sektorille. Toinen salkussani oleva raaka-aine sektorilla (reutersin mukaan) toimiva yritys on Tikkurila, joka oikeasti on lähempänä syklisten kulutushyödykkeiden sektoria. Sektorin paino alkaa nousta liikaakin, jos vielä Tikkurilan kurssi laskee ostotasoille. Toimialahajautus kuitenkin elää jatkuvasti uusien sijoitus myötä ja en ole siitä vielä huolissani. Kun salkkuni alkaa lähestymään kuusinumeroisia lukemia, niin toimialahajautuksen pitäisi olla kunnossa ja esim. terveydenhuolto alan sijoitukset pitäisi edustaa huomattavasti suurempaa osaa salkustani.

5 kommenttia:

  1. Moi. Olen itsekin ostanut Outotecia salkkuun viime viikkoina. Ensimmäinen erä tuli hankittua hintaan 6,6 ja toinen satsi 5,6€. Yhteensä 660kpl ja keskihinta 6,06€. Myös oma osto-ohjelmani jatkuu mikäli OTE laskee viime ostosta 15%. Hienoa että laatuyritysten kurssit ovat laskeneet ja ostopakkoja alkaa pikkuhiljaa löytymään. Nyt on jo kaksi (laatu)firmaa salkussani :)

    Millainen lainakorko ja millä aikataululla meinaat muuten maksaa sijoituslainaasi pois? Voisin ehkä itsekin hyödyntää velkavipua jos kurssilasku jatkuu ja hyviä ostopaikkoja aukeaa lähitulevaisuudessa..

    /nre

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, kyllä Helsingistä ostaessa Outotecia saa melko huokeaan hintaan. Näillä koroilla alan heikoista näkymistä huolimatta on se ihme, että Outotec ei ole kelvannut yhdelleekään isoveljellle tai -siskolle. On tietenkin mahdollista, että pääomistajien suunnittelema hintalappu on ollut liian kova.

      Olen myös mielissäni kurssilaskusta ja sen mahdollistamista ostopaikoista. Tietenkin toivon, että käteistä olisi enemmän tarjolla ja voisin tuoda joka kuukausi tuoretta pääomaa salkkuuni. ASP-tilin täytyttyä pyrin jatkamaan salkkuni syöttämistä kuukausittain tammikuusta lähtien.

      Edellä tulikin jo vastaus lainan lyhennykseen. Eli vuoden alusta lähtien pyrin lisäämään kuukausittain rahaa osakesalkkuuni, jotka menevät lainan lyhennykseen tai uusiin ostoihin. Lainoituksen tarkoituksena oli alunperin mahdollistaa ostot lyhytaikaisen kurssilaskun aikana, jolloin omaa pääomaa ei välttämättä ole käytettävissä. Tarkoituksenani on kuitenkin näin kova korkoista velkaa pitää vain hyvin väliaikaisena. Nordnetin tarjoaman lainoituksen korko on tällä hetkellä 5,0 % ja 1.11. lähtien 4,85 %. Efektiivinen kokonaiskorko tällä hetkellä on 5,12 % p.a. ja marraskuusta alkaen sitten hieman vähemmän.

      Interactive brokers tarjoaa käsittääkseni lainaa arvopapereita vastaan huomattavasti huokeammalla korolla (tällä hetkellä 1,59%). Lisäksi kaupankäyntikulut ovat edullisemmat esim. jenkkeihin. Olenkin harkinnut siirtyväni ensivuoden aikana uudelle välittäjälle esim. juuri IB:lle, mutta IB vaatii minimisijoituksena USD10000. Jonka keräämiseen menee aikaa.

      Kiitos kommentista ja eiköhän jatketa osto-ohjelmia, kun tänäänkin näyttäisi olevan -3,1 % taulussa.

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus ja varmasti kattavaan analyysiin perustuva osto-ohjelma. Lukisinkin erityisellä mielenkiinnolle seuraavan "Salkkuni yhtiöt" -sarjassa kirjoituksesi nimenomaan Outotecista kun yhtiö on erityisen ajankohtainen sinulle. :)

    Keep the good stuff flowing!

    -ekonöömi Aasiasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Outotecin voisinkin ottaa tarkempaan syyniin, sillä se tosiaan on ajankohtainen käynnissä olevan osto-ohjelman takia. Minulla on jo muutama luonnos valmiina eri yhtiöistä toki, mutta Outotec julkaisi eilen osarinsakin, niin ehkä sen lukemisen jälkeen voisi löytää motivaatiota!

      Kiitos vielä kommentista!

      Poista
    2. Kuten uusimmassa osavuosituloksia käsittelevässä tekstissä sanoin, niin päivitin osto-ohjelmaani Outotecin osalta. Alan voimakas syklisyys mahdollistaa myös osakkeen hinnan erittäin volatiilin käyttäytymisen ja pyrin reagoimaan tähän vaiheistamalla osto-ohjelmaani aiemmin suunniteltua enemmän.

      Aiemmin osto-ohjelmani oli seuraavanlainen: 30*7e+150*6e+220*4,8e, mutta nyt olen levittänyt osto-ohjelman tasot näin: 30*7e+150*6e+150*4,6e+250*3,6e. Tällöin lopputuloksena on 580 kpl osakkeita keskihintaan 4,65e. Jos käyttää 8 viime vuoden keskiosinkoa 0,2075e/osake, niin saan suunnitellulle keskihankintahinnalle pohjaosinkotuotoksi noin 4,5%.

      Poista